perjantaina, kesäkuuta 24, 2016

Punajuuri-vuohenjuustosalaatti

Halusin tulla jakamaan yhden ruokavinkin näin juhannuksen kunniaksi, ehkä joku ehtii vielä kipaista viime hetken paniikkiostoksilla, jos syömäpolitiikka keskikesän juhlaan ei ole vielä hanskassa ;) Tämä salaatti on löytänyt tiensä ainakin mun lautaselle näin kesäaikaan kerran jos toisenkin! Yllättäen resepti on tosi iisi ja valmistus nopeaa ja kivutonta, mun kokkaustaidot kun ei ihan masterchef -tasoa ole.

salad2

vuohenjuustoa
punajuurta
granaattiomena
pinaattia
kirsikkatomaatteja
ruususuolaa

Pilko punajuuri (lisää ripaus suolaa) ja paista lohkot pannulla. Paista vuohenjuusto erikseen. Halkaise granaattiomena ja irrottele siemenet kulhoon. Tee salaattipohja pinaatista ja lisää muut ainekset päälle - that's it! Lorautan monesti salaatin kaveriksi balsamicoa ja kevyt kesälounas on valmis.

Meidän jengin auto starttaa parin tunnin päästä kohti Rukaa, joten ei muuta kuin kivat juhannukset ruudun sille puolen - kuullaanpa jälleen ensi viikolla :)

sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2016

Sunday in sweatshirt

Me käytiin viime viikonloppuna pitkästä aikaa kotona Lahdessa. En ehtinyt tulla kertomaan reissusta sen kummemmin tänne blogin puolelle, mutta kyse oli niin pikaisesta keissistä, etten kyllä ilmoitellut tytöillekään (pardon vaan kamuset!). Viikonloppu sujui tosi rennosti, vietin aikaa oikeastaan vain äidin ja isin kanssa ja tietty mummon pullakahveille oli päästävä! Lauantaina käytiin brunssilla ja shoppailtiin lompakot tyhjiksi äipän kanssa. Sunnuntai oli pyhitetty Kansainvälisten markkinoiden kiertämiseen; kotiinviemisenä macaronseja, toffeeta, saippuaa ja vaikka mitä. Söin itseni siis viikonlopun aikana ähkyyn koko loppukuun edestä niin määrällisesti kuin rahallisestikin, heh.

Sunnuntaina otettiin tietty myös asukuvia. Mun mielestä Lahden otokset onnistuu aina jotenkin ihan poikkeuksellisen hyvin ja kotona tuntuu olevan aina helpompi löytää kuvauspaikkoja kuin täällä Oulussa - en tiedä johtuuko oikeasti sitten siitä, että kotikaupungista huomaa ikävissään ne kauneimmat spotit? Nämäkin kuvat on nimittäin otettu ihan meidän kotikodin läheltä! Mutta mennäänpä asiassa eteenpäin ja pistetään kuvat näytille :)

gap5gap4gap2gap1gap3gap7

collegepaita - Gap / aurinkolasit - Lost & Found / kello - Daniel Wellington
laukku - Gucci / farkut - Topshop / tennarit - Adidas

Tästä asusta on muodostunut viimevuotisen valkoisten farkkujen -kriisin jälkeen varsinainen luottokokoonpano; vaalea, mukava ja tarpeeksi rento mulle, puhumattakaan siitä, kuinka hyvin college antaa anteeksi sen viikonloppuna saavutetun ennätysturvotuksen. Sitäpaitsi nämä semiuudet Topshopin farkutkin istuvat noin tuhatkertaisesti paremmin päälle kuin edeltäjänsä, ja onpahan kerrankin housuissa sopiva lahje! Ja voi morjens mikä munkki kävi noiden aurinkolasien kanssa, löysin ne nimittäin alle 12 eurolla Carlingsista ja malli on riittävän napakka mun minipäähän!

Mutta mites tämä vika otos, jossa näytän överityytyväiseltä liftarilta? Käynnissä oli ilmeisesti taas hiustenasentamisoperaatio, mutta kuvausseura taisi tulkita sen kuvaussession päättymisen merkiksi, kun tyyppi alkoi tämän jälkeen purnata vastaan hihkuttuani kuinka "otetaan vielä pari" :D Valkoiset farkut eivät siis t o d e l l a k a a n olleet mikään piece of cake kuvauskohde, mutta kun aikansa keikisteli, niin saatiin lopputulemana näinkin monta kuvaa. How 'bout you, onko valkoiset farkut teidänkin mielestä ihaninkamalin vaate ikinä?!

torstaina, kesäkuuta 16, 2016

Tuesday with me

Hellurei! Linjoilla ollaan taas piiitkästä aikaa ja avasin koneen ihan erityisen innoissani, sillä teen nyt jotain ennenkuulumatonta; jaan teidän kanssa yhden epätavallisen tavallisen, keskelle viikkoa osuneen vapaapäivän! Mä en tiedä miksen ole aiemmin kokenut näitä day with me -postauksia omakseni, mutta eikai tästä kokeilusta haittaakaan ole. Toivottavasti viihdytte matkassa mukana :)

myday1

9.00-10.30 herätys ja aamupala

Meillä oli herätys yhdeksältä, mutta kumpikaan ei korvaansa lotkauttanut herätyskellolle vaan torkutettiin vielä melkein tunti. Kymmenen maissa väsättiin aamupala ja katsottiin jakso Frendejä. Yhteiset aamupalat on meillä tosi harvassa, eli silloin panostetaan vähän erilailla tarjottaviin kuin normiaamuina.

10.30-12.00 päikkärit

Mutta koska syöminen tunnetusti väsyttää, otettiin kevyet päikkärit. Oon oikeasti löytänyt mun sielunkumppanin; nukkuminen on meille yhteinen ja rakas harrastus :D

myday2

12.00-13.00 siivousta

Hyvin (huonosti) energisoivien päikkäreiden jälkeen oli pakko kehittää jotain actionia, ettei koko päivä mene sängyssä makoillessa, joten eipä siinä muu auttanut kuin pieni pikasiivous. Just sopiva annos hommaa vapaapäivälle tiskien ja pölypalleroiden karkottamisen muodossa.

13.00-14.30 auringonottoa

Ja koska sängyssä ei tullut loikoiltua tarpeeksi, rojahdin oikoselleni suht uudelle parvekesohvalle. Meidän parvekkeella on kyllä niin saakelin kuuma, ettei siellä voi vilpoisinakaan päivinä paljon kahta tuntia kauempaa olla kuivumatta korpuksi.

myday3

14.45-15.15 ruokaostokset

Meidän toinen yhteinen harrastus on syöminen (salilla käyminen taas not so much haha). Nälkä alkoi olla jo aika kova, joten pyöräiltiin kauppaan hakemaan tarpeet parvekepiknikille. Mun suurinta inhokkipuuhaa on käydä kaupassa yksin, joten käytiin vielä piknikin jälkeen uusi kauppareissu tehden vähän tärkeämpiä ruokaostoksia.

myday4

15.45-17.30 parvekepiknik

Tämä oli mun päivän kohokohta. Todettiin aamulla, että päivä on vähän turhan tuulinen lähteä puistoon viltille istuskelemaan, joten kuskattiin sapuskat parvekkeelle popsittavaksi. Kerrankin pysyi tv kiinni syödessä.

myday5

18.00-18.45 laittautumista

Jaksan harvoin vapaapäivinä meikata, mutta poskien punoittaessa päivän brunatuokiosta, päätin tehdä poikkeuksen sääntöön tehdessämme lähtöä ihmisten ilmoille.

18.50-19.20 tivoli

Meidän päivän extempore -hetki koitti, kun sullottiin itsemme autoon ja hurautimme tivoliin. Eihän se nyt ihan lintsi ollut, mutta kivaa extraa arki-iltoihin. Yllätin itseni puristamasta maailmanpyörän kopin tolppaa kuin hengenhädässä - en tajunnut pelkääväni korkeita paikkoja ;D Kokemuksesta toipuakseni piti ostaa hattara.

myday6

19.30-22.00 pariskuntakävely ja hölläystä

Käytiin pikaisella kävelyllä tuulisessa Nallikarissa ja pyörähdettiinpä vielä viimekesäisillä piknik -mestoillakin. Raahauduttiin lopulta kaikkemme antaneina kotiin sohvalle ja koska tvstä tuli kauhukseni taas jalkapalloa (tiivistää mun tuntemukset), jäi blogijutuille kivasti aikaa. Se aika tosin meni vähän liian äkkiä ja poikaystävä lähti taas viikoksi töihin.

22.30-1.15 maraton -puhelu

Yksinäisyyttä en onneksi ehtinyt potea, kun kuvioihin astui maraton -puhelu. Mulla käy lähes poikkeuksetta kavereiden kanssa aina näin; tarkoitus on vaihtaa pikaisesti kuulumiset, mutta höpöttely jatkuukin useamman tunnin vielä reilusti yli puolen yön, vaikka aamulla kuinka olisi menoa. Onneksi tänään ei ollut ;D

1.30 nukkumaan

Ikkuna auki, verhot kiinni ja pää tyynyyn, vihdoin!

perjantaina, kesäkuuta 03, 2016

Summer outfit & Summer plans

Halusin näin viikonlopun kynnyksellä tulla huikkaamaan teille vähän kuulumisia, kun en muistanut milloin olisin viimeksi ihan vaan höpötellyt täällä. Ei sillä, että mulla mitään varsinaista asiaa tosiaankaan olisi, mutta tuntui vaan siltä, että oon tehnyt näitä blogijuttuja vähän puoliteholla enkä ole ollut ihan sataprosenttisesti läsnä. Vaikka tämä on mulle vaan harrastus, on mielenkiintoisen sisällön tuottaminen välillä ihan työn ja tuskan takana töiden ohella. Nostan hattua ja kumarran nenä lattiassa kaikille, jotka pystyvät näin luovaa hommaa työkseen tekemään, sillä ei tämä mikään maailman helpoin harrastuskaan ole..

Harrastuksesta puheenollen, olen tässä jo jonkin aikaa koodaillut tätä uutta blogipohjaa ja kiskonut ainakin tukon hiuksia per päivä. Vielä ei ole tosiaankaan ihan valmista, mutta pikkuhiljaa. Tarkoitus olisi vielä saada sivupalkki kondikseen, sillä en ole jostain syystä saanut linkkejä mihinkään somekanaviin näkyville. Muuten olen kyllä tosi tyytyväinen lopputulokseen ja ylpeä siitä, että hermotkin on riittäneet kohtuullisen hyvin.

summer2

takki - H&M / paita - Gap / aurinkolasit - Ray-Ban
kello - DKNY / laukku - Gucci / vyö - Topshop / farkut - Acne / tennarit - Adidas

Mun kesän alku onkin sitten sujunut tosi hyvin so far, lukuunottomatta paria kuumeessa vietettyä päivää ja aivan järkyttävää koti-ikävää. Välillä tekisi mieli vollottaa silmät päästä, kun ei ole aikaa tai tilaisuutta lähteä vaikka kaverin syntymäpäiville tai istua mummolassa kakkukahvilla. Onneksi kesäksi on kuitenkin niin kivoja suunnitelmia, että niitä odotellessa ei viitsisi kauheasti parkua ja kitistä. Aikomuksena on esimerkiksi suunnata tyttöjen kanssa juhannukseksi Rukalle, pyörähtää Lontoossa, majoittaa täällä parit vieraat, juhlia ystävän tupareita ja vaikka sun mitä muuta. Eiköhän kalenteriin mahdu myös muutaman jäätelöannoksen tuhoaminen ;D Mun mielestä erityisesti tämä jälkimmäinen kuulostaa houkuttelevalta.

Mä aion nauttia tänään vapaapäivästä, kun tämä parin päivän mittainen ja äärimmäisen veemäinen flunssakuume on kutakuinkin selätetty ja poikaystävä tuli päiväksi käymään kotona. Ehkäpä me rynnätään jo heti aamusta jätskikioskille tötteröitä ahmimaan! Millä mallilla teidän kesäpläänit on? :)

keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2016

Tuotepettymyksiä

Blogeissa kaikki on aina ihanaa ja hyvää. Vaatteista tulee luottokamppeita jo ensisovituksella, ruoka maistuu palalta taivasta ja kaikki kosmetiikkatuotteet saa näyttämään vastaheränneeltä prinsessa Ruususelta. Harvoin tulee luettua jostain umpisurkeasta tuotteesta. Toki huonossa arvostelussa on aina se vaara, että jokin loistotuote jää arvostelun lukeneelta ostamatta vain siksi, ettei se sovi jollekulle toiselle eli siinä mielessä ymmärrän vähäiset tuotehaukut. Mäpä sitten jostain kummallisesta päähänpistosta johtuen halusin jakaa muutaman jutun, joihin olen ollut oikeasti tosi pettynyt.

tuote3

Balmain hoitoaine

Olen kuluttanut jo monta purkkia Balmainin kuivashampoota, koska se nyt vaan on ihan ykkönen. Ostin siis hetken harkinnan jälkeen myös merkin hoitoaineen odottaen vähintään laulavaa enkelikuoroa ylistämään hiuksiani, mutta lopputulema oli vähän eri. Hiukset tuntuivat tyvestä likaisemmilta kuin ennen pesua (ihan jokaisella yrittämällä), vaikka kuinka olin huuhdellut. Balmainin hoitsikka ei toki ole ainoa joka tämän on saanut aikaan, mutta pettymys oli jotenkin tavallista isompi, kun tätä on ylistetty niin kovasti. Kaikki tuotteet ei siis tosiaan vaan sovi kaikille.

tuote5

Ralph Lauren paidat

Mulla on kaapissa useampikin merkin paita, eikä näistä ole aiemmin ollut mitään valittamista. Nyt meni hermot, kun kahteen paitaan on tullut vain muutaman pesun jäljiltä pieniä reikiä helmaan. Joo, puuvilla on todella ohutta, mutta miten sitten saman merkin erivärinen paita on pysynyt moitteettomana? Tosi ärsyttävää. Ihan tekisi mieli reklamoida, mutta en ole yhtään sitä tyyppiä, että jaksaisin nähdä vaivaa valittaakseni, vaikka oikeus olisikin :D

tuote2

Essie kynsilakat

Olen pääsääntöisesti ollut tosi tyytyväinen Essien laatuun ja omistan vaikka kuinka monta putelia, mutta jostain syystä muutama sävy on yksinkertaisesti jämähtänyt purkkiin. Säilytän kaikkia lakkoja samalla tavalla ja korkitkin on aina ihan yhtä tiukasti kiinni. Ja ei, nämä jämähtäneet sävyt eivät ole niitä vanhimpia.

tuote4

By Malene Birger huivi

Huivi oli mulla kerran kaulassa ja varovaisesta (lue. lähes hysteerisen tarkasta) käytöstä huolimatta langat pääsivät valloilleen. En ole uskaltanut käyttää tätä juuri lainkaan ja olenkin ajatellut, josko äitini saisi tehtyä edes jonkinlaiset ompeleet päätyihin, ettei tarvitsisi murehtia pikkuhiljaa lyhenevästä huivista. En oikein enää muutenkaan tiedä, millaisia huiveja uskaltaisi käyttää, kun tuntuu, että näiden huituloiden kanssa saa varoa hengitystäkin. Mun mielestä tavarat on tehty käyttöä varten, ei näyttöä.

tuote1

Marc by Marc Jacobs rannekoru

En enää uskalla käyttää tätä mummoltani saatua  Katie -rannekorua, kun en tiedä, milloin sen lukko pettää ja koru lentää kaaressa vaikkapa kaivoon tai jätepuristimeen. Koru lojuukin tallessa lähinnä muistona ja on käytössä vain silloin tällöin, esimerkiksi töihin tai iltamenoihin se ei lähde matkaan. Lukko-ongelma on kuitenkin ollut ilmeisen yleinen tässä mallissa, eli maanantaikappaleesta ei ole kyse.

Tämä listaus todistaa erityisen hyvin sen faktan, ettei hinta ole tae laadusta, vaikkakaan tässä nyt ei ole kyse mistään multimiljoona-sijoituksista vaan vähän markettituotteita hinnakkaammista jutuista. Jos jotain positiivista näistä epäonnisista hankinnoista saa irti, niin sen, että tekemällä oppii eikä tule luotettua enää niin vankasti johonkin tiettyyn brändiin! Pistäkäähän sitten jakoon teidän ostofloppeja, jos moisia on joskus kohdalle osunut ;)

keskiviikkona, toukokuuta 25, 2016

Home update

Pieni päivitys sisustuksen parista! Mun kriiseily otti yhtenä päivänä sen verran isot mittasuhteet, että pyöräytin makuuhuoneen kokonaan uusiksi. Huonekalut ei sentään menneet vaihtoon, mutta järjestys heitti kuperkeikkaa. Sänky vaihtoi vastakkaiselle seinälle ja vasemmassa nurkassa ollut työpöytä muutti oikealle puolelle ikkunan alle. Tämä järjestely täytynee kuvata erikseen toisena päivänä, kun yrityksestä huolimatta jäätävä vastavalo ei ollut yhteistyökykyinen.

Olkkarissa on btw uusi tyyny ja makkarissa uusi matto, jeejee! Matosta voisinkin tarinoida ihan vähän, sillä kuvien jälkeen on matto ehtinyt lähteä takaisin. Tilasin jo maaliskuun lopulla meille tuon Tell me more:n Tanger -nimeä kantavan yksilön ja kuukauden odotuksen jälkeen se vihdoin suvaitsi saapua. No arvatkaapa aukeniko mulle vasta hetki sitten, että kuvassa näkyvä matto ei tosiaan ole se minkä tilasin; maton piti olla Tanger ja kuvissa näkyvä siis on Agadir. Onneksi tilanne hoitui no problem -asenteella ja kipitän iltapäivällä hakemaan sen oikean (I hope). Näin loistavasta palvelusta ei kyllä voi valittaa :)

koti1koti5 koti4koti3 koti2

Mulla on just nyt niin kotoisa olo täällä kun olla ja voi - olen märissyt (huom. tattuva oulu) jo etukäteen tästä asunnosta luopumisesta, kun koittaa aika lähteä takaisin kotikulmille. Tietty odotan innoissani sitä, kun sitten joskus on mahdollisuus siihen ihan oikeaan omaan kotiin; siihen, johon saa valita kaikki materiaalit lattiasta kattoon. Lattia onkin tässä asunnossa se kaikista suurin murhe vaikuttaessaan niin vahvasti asunnon yleisilmeeseen. Muutoin ei auta ruikuttaa, kun on kuitenkin saunaa, koko asunnon levyistä eteläparveketta ja vaatehuonetta.

Onneksi tässä on vielä hyvin aikaa kypsytellä ajatuksia siitä, mitä siltä omalta kodilta sitten haluaa :) Vaatimuslistani kattaa tähän mennessä vaatimattomasti tosiaan ison lasitetun eteläparvekkeen, vaatehuoneen, syvät ikkunalaudat, hulppean huonekorkeuden ja muutaman lisäneliön. Piece of cake etenkin siksi, että lähestulkoon kaikista vanhoista cityasunnoista löytyy lasitettuja jättiparvekkeita. Kait unelmointi on kuitenkin ihan tervettä, haha!

maanantaina, toukokuuta 23, 2016

Blue trench coat

Tässäpä teille taas asukuvia - toivottavasti mun naama ja poseeraaminen ei tule vielä korvista ulos! Olisin oikeasti halunnut julkaista nämä kuvat otsikolla Sininen kylpytakki, mutta päädyin tähän tylsempään ilmaisuun. Mun mielestä asukuvien ja ylipäätään postausten otsikon täytyy olla lyhyt ja ytimekäs, sellainen, joka kertoo oikeastaan heti mitä postaus käsittelee - pahoittelen siis latteaa otsikointia täällä :D

Välillä mietin myös pitäisikö kaikkien otsikoiden olla suomeksi, kun kerran omalla äidinkielelläni täällä tarinoin, mutta käytän niin paljon englantia ihan puhekielessäkin sellaisiin ilmaisuihin, mitkä nyt vaan on iisimpi ilmaista englanniksi. Ja hei, kuulostaahan moni asia nyt vaan niin paljon fiinimmältä enkkuna? Blue trench coat versus sininen liehurotsi.

blue1 blue4 blue5 blue3 blue2

takki - Saint Tropez / toppi - Banana Republic / aurinkolasit - Ray-Ban / kello - DKNY
laukku - Mulberry / farkut - Acne / tennarit - Adidas

Takista muuten puheenollen, se on uusi ja niin mua. Tai siis ainakin niin paljon kuin tuollainen ubertrendikäs kylpytakki nyt olla ja voi. Ja en tiedä kuinka montaa teistä huvittaa nuo Stan Smithit, koska "hyi en käytä noita ala-asteviboja aiheuttavia sämpylöitä ever!" :D Jouduin jälleen kerran syömään sanani, koska nepä onkin yhdet universumin mukavimmista kengistä ja ihmettelen, miten olenkaan pärjännyt ilman? Oikeasti siis ihan hyvin, mutta noin niinkuin periaatteessa.

Koska asussa on uutta sekä takki että kengät, on niiden vastapainona näitä mun pitkäaikaisempia suosikkeja. Farkut ovat nyt reilun vuoden verran olleet käytössä eikä väriä ei ole lähtenyt juuri nimeksikään ja kangas on edelleen ihan yhtä napakka kuin ostohetkellä - worth every penny. Mulberryn Alexakin pääsi pitkästä aikaa mukaan roikkumaan, kun tiedossa ei ollut kevätsateita tai muita vaarallisia läikkyviä nesteitä. Ja arvatkaapa tuon pitsitopin alkuperä! Sehän on mun ekoissa asukuvissa esittelyyn päässyt Banana Republicin toppi, jonka ostin Lontoosta juuri sinä keväänä, kun blogi näki päivänvalon :)

Sitten ei muuta kuin tehokasta viikkoa kaikki, puspus!